Sivut

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Sydämellinen puu

Tällainen puna-vihervärisokean testauskortti tällä kertaa :) Alunperin ajattelin tehdä lehvästöstä pyöreän, mutta rungon sijoittelu meni hiukan liikaa ylös, joten pyöreä ei mahtunut. Ensi kerralla sitten.. Taidan lisätä alakulmaan vielä pienen tekstin, kunhan keksin minkä.

Meren aalloilla

Purjehdusunelmia.. En ole vielä keksinyt hyvää tapaa liimata tuollaisia yksittäisiä koukeroita, tuntuu että liimaa on kaikkialla. Käytän yleensä ihan normaalia erikeeper-tyyppistä paperiliimaa, pitäisi varmaan kokeilla jotain muutakin. Mattapintaiseksi kuivuvaa liimaa en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt, joten jos joku tietää mistä sellaista saa, otan vinkin mielelläni vastaan. 

tiistai 12. helmikuuta 2013

tiistai 5. helmikuuta 2013

Narsissit

Oikein ei jaksaisi uskoa kevään tuloon, kun tänäänkin tuli lunta vaakatasossa. Tekaisin toivoa tuomaan parit narsissit. Kukkien keskiosassa testailin hiukan 3D-quillingia, mutta se on melko haastavaa ilman muotteja. Ideana on tehdä ensin tiivis rulla, joka muotoillaan kuppimaiseksi. Ilman muottia seinämistä tulee helposti epätasaiset. Lehdet on tehty lenkitys-tekniikalla, josta lisää täällä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Joulutähti husking-tekniikalla

Tämä tuli tehtyä jo ennen joulua, kun kokeilin erilaisia tapoja tehdä joulutähteä. Husking-tekniikalla (= lenkitys) tuli mielestäni eniten oikean näköinen. Ohje lenkitykseen löytyy täältä.

Husking-tekniikka

 
Kuvioita voi tehdä myös husking-tekniikalla (olisiko sopiva suomenkielinen termi vaikka lenkitys). Tässä siihen ohjeet. Ensin tehdään lenkki paperisuikaleen päähän ja liimataan se kiinni (kuvassa näkyy myös quilling-työkalu).
Tämän jälkeen paperisuikale laitetaan nuppineulalla kiinni korkkialustaan (esim. pannunalunen). Toinen nuppineula laitetaan kiinni haluttuun kohtaan ja paperisuikale viedään neulan takaa takaisin aloituskohtaan. Aina kun paperisuikale kulkee alkukohdan ohi, se laitetaan pienellä liimatipalla kiinni.

Seuraavaksi laitetaan kolmas nuppineula haluttuun kohtaan ja viedään paperi sen takaa. Nuolet osoittavat paperin kulkusuunnan.
Neljäs nuppineula tulee eri puolelle kuin kolmas nuppineula. Tällä tekniikalla siis aloitetaan keskimmäisestä lenkistä ja tehdään vuorotellen lenkki aloituskohdan vasemmalle ja oikealle puolelle.

Lopuksi paperisuikale kierretään kaikkien lenkkien ympäri. Jos paperin laittaa lenkkeihin kiinni, voi päähän pistää pienen tipan liimaa. 

Jos haluat tehdä monta suunnilleen samanlaista kuviota (esim. kukan terälehtiä), kannattaa piirtää malli paperille ja kiinnittää neulat sen läpi alustaan.














perjantai 1. helmikuuta 2013

Taikataikinaa

Löysin taikataikinan ainakin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, kiitos itsepintaisen jälkikasvuni. Niinhän siinä meinasi käydä, että tyttö jää ilman taikinaa, kun äidillä alkoi luovuus kukkia :) Pupu on tehty piparimuotilla, kuivatettu uunissa + 125C n. 1½ tuntia, maalattu vesiväreillä ja viimeistelty polyuretaanilakalla. Taikataikina kuivuu kyllä ihan huoneenlämmössäkin, se vain kestää kauemmin. Alla olevalla ohjeella tuli helposti työstettävää taikinaa. Perunajauhoista saa kuulemma sileämmän taikinan, pitänee kokeilla sitä seuraavaksi.

Taikataikina

2 dl vehnäjäuhoja
1 dl suolaa
2 dl kylmää vettä
1 rkl ruokaöljyä

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Muotoile haluamiasi kuvioita. Kuivata joko uunissa + 125C n. 1 tunti (paksummat vaatii pidemmän ajan) tai anna kuivua huoneenlämmössä. Maalaa ja koristele kuivuneena. Jos haluat tehdä roikkuvia koristeita tai esim. helmiä koruun, muista tehdä reikä ennen kuivatusta. Kun maalit ovat kuivuneet, viimeistele lakalla.